Sen takana oleva standardi
Lentoyhtiöiden boarding passit käyttävät datan asettelua, jonka määrittää IATA Resolution 792, Bar Coded Boarding Pass -standardi. Sen ansiosta mikä tahansa lentoyhtiön tai lentoaseman skanneri voi lukea minkä tahansa lentoyhtiön kortin, myös jatkolennoilla.
IATAn jäsenet siirtyivät magneettijuovakorteista viivakoodattuihin boarding passeihin 2000-luvulla, ja ala saavutti täyden BCBP-käyttöönoton noin vuonna 2010.
Mitä viivakoodityyppejä käytetään
Painetut boarding passit käyttävät PDF417:ää, pinottua lineaarista viivakoodia. Puhelimen näytöllä näytettävät mobiilit boarding passit voivat käyttää Aztecia, QR:ää tai Data Matrixia, ja Aztec on erityisen yleinen lentoyhtiöiden sovelluksissa ja puhelimen lompakoissa.
Sisällä oleva data on sama kiinteämuotoinen teksti riippumatta siitä, mitä symbologiaa käytetään, joten viivakoodityyppi heijastaa lähinnä sitä, mitä skannerit ja media käsittelevät parhaiten.
Mitä viivakoodi sisältää
Data on enimmäkseen pelkkää salaamatonta tekstiä kiinteänpituisissa kentissä, ja mikä tahansa viivakoodinlukija voi purkaa sen. Pakollinen osa kattaa jokaisen lentoetapin, ja valinnaiset kentät voivat lisätä asioita, kuten kanta-asiakasnumeroita, minkä jälkeen tulee valinnainen tietoturvan allekirjoitus.
- Matkustajan nimi (sukunimi ja etunimi)
- Varausviite (PNR-koodi)
- Lähtö- ja saapumislentoasemien koodit
- Lentoyhtiö ja lennon numero
- Lennon päivämäärä vuoden päivänä
- Matkustamoluokka, paikka ja lähtöselvityksen järjestysnumero
Miksi boarding passin kuvaa ei kannata julkaista
Boarding passin valokuva, myös pelkkä viivakoodi, voi paljastaa matkustajan nimen ja varausviitteen. Näillä kahdella tiedolla joku voi usein kirjautua varaukseen lentoyhtiön verkkosivustolla, nähdä henkilötietoja ja joissakin tapauksissa muuttaa tai peruuttaa matkan.
On turvallisempaa pitää boarding passit yksityisinä ja silputa painetut matkan jälkeen sen sijaan, että heittäisi ne pois kokonaisina.